keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Vimpasta sulkavaan

Vanhankaupunginkosken suvanto on toukokuussa varma vimpa paikka. Menin kahden ulkomaan kieltä puhuvan väliin onkee uittamaan ja eka uitolla tärppäsi. Vetäsi ihan vimpan kokoisen kalan ylös ja sitten ihmettelemään etteihän tämä vimpa olekkaan vaan säyne. Ja kaksi kiiskeäkin tuli ongittua. Sitten molemmin puolin vetästiin vimpat ja minunkin ongen koho sukelteli ja vetäisin vimpan ylös. Sitten itäväylää pitkin kohti uusia fongoja.
Ajattelin onkia samalla reissulla seipistä elämän pinnan. Ojalle saavuttua sainkin pari hailakka silmäistä särkeä, ajattelin silmien vaaleuden johtuvan savisesta vedestä. En ole koskaan aikaisemmin seipiä nähnyt luonnossa. Eikä tullut otettua kaloja talteenkaan.. Myöhemmin sain särkiä joilla oli tosi punaiset silmät ja salakoita. Menikö seipi pinna sivu suun. On minulta joskus aikaisemmin mennyt lahna ja pasurikin sekaisin. Kaksi kolmi-piikkiä pelasti vähän tilannetta. Tässä meni sen verran aikaa että jätän muutaman paikan kesäksi. Ja 3-tietä pitkin herralankoskelle.
Siinä oli eräs paikallinen vuosien varrella tutuksi tullut perhomies kalastamassa ja kuulumisten jälkeen puhe kääntyy sulkavaan ja kertookin saaneen niitä kymmenkunta tänä keväänä muun kalastuksen sivussa varsinkin lämpimällä kelillä ja nyt oli lämmintä..
 Sitaisen virvelin siiman päähän liitsin. Pikkunen liitsi on hyvä peli, sillä olen saanut monipuolisesti kaloja salakasta haukeen ja sulkavia. Aluksi saan muutaman lahnan särjen ja salakan. Liitsin heitto kuvassa olevaan paikkaan tuottaa kunnon tärpin ja ul-virvelillä joutuu taistelemaan että saa rantautettua ison sulkavan mikä oli siitä isosta selkäevästä kiinni. Voi harmi, mutta rapatessahan roiskuu. Uusi heitto samaan paikkaan tuottaa toisen tärpin ja tämä sulkava oli suusta kiinni. Nyt on tämä mies ansainnut nokipannukahvit.. Kaksi tuntia myöhemmin kokeilen samaa paikkaa uudestaan ilman tärppiä, sulkavat varmaankin uineet toiseen paikkaan.
Lopuksi sidon perhon siiman päähän ja paino siimaan. Tästäkös kalat riemastuu ja ensimmäinen virveli sorva on tosi asia. Näyttää särki kalat tykkäävän pikkasista perhoista.Kumpaakos tää on virvelointiä vai perhostelua.. Sitten 9-tie kutsuu keski-suomeen päin.



lauantai 14. toukokuuta 2016

Säyne ongella

Niin on viikon työt puikkarilla ja tämä mies lähtee perjantai illaksi ongelle kuhnamolle. Tarkoitus saada säyne ja lahna ja muutkin kalat on tervetulleita, mielellään isoja.
Viikkoa aikaisemmin hela-torstain aikoihin kävin onkimassa ja kas kummaa sain hauen mato-ongella. Pistin hauen haavista tehtyyn sumppuun ja sitten rupesin saamaan särkiä mitkä pistin myös sumppuun. Vähän ajan päästä hauki pisti särjen naamariin, olipa nälkä kudun jälkeen. Kävi siinä yksi lahnakin haavin reunaa kahtomassa..
Tänään on toinen meininki. Pistän lasikuitu vapaan 0,3 siiman ja 8 numeron karppi koukun ja kokonainen mato suötiksi, kaikki tai ei mitään tyyliin. Pian rupee koho nylypyttämään.
Nyt pysyy lahna haaviin asti kiinni, hieno homma. Lahnoja rupee tulemaa harvakseltaan, 2 suurinta noin 40 senttisiä. Viidennen lahnan jälkeen rupesin miettii missä säyneet on, olin lahnoja onkinut pohjasta ja nostin syötin väli veteen enkä kerennyt saada termarin korkkia auki kun kohoa viedään taas. Ja taas joutuu väsytys hommiin ja vapa  siima ja koukku kestää ja pian rupee kalan punaiset evät vilkkamaan merkiksi siitä ettei kala ole lahna.

vaan säyne ja mikä säyne, ihan syötävän kokoinen. Kerrassaan hieno ilta, lahna ja säyne pinnat ja kolme syömä kalaa.. Töissä käynti sotkee nyt kalan bongailua, mutta on vimpan onkireissu suvannolle suunnitteilla, ehkäpä viikon päästä..