maanantai 3. elokuuta 2020

Karppi suutari ankerias

Pahalammesta olen saanut niin hyvin kaloja että sen nimeksi sopisi paremmin hyvälampi. Olen saanut siitä karpista ja suutarista elämänpinnan yhdeksän vuotta sitten ja vuosipinnan aina kun olen siinä käynyt ongella. Nyt istuin siinä perjantai illan ongella ja sain 2 karppia ja 7 suutaria. Aika pienenlaisia tällä kertaa, mutta mukava niitä on 7 metrin mato-ongella nostella ylös.
Ankeriaan onkipaikaksi valitsin tällä kertaa Hämeenlinnan rautatiesillan penkan. 4 tunnin onkiminen antoi saaliiksi 85 senttisen ankeriaan. Tamän ankeriaan otin syötäväksi. Siitä on helppo leikata parin sentin siivuja ja paistinpannulle tirisemään. Ja on maultaan niitä parhaita kaloja.
Kun on Hämeenlinnassa päin liikkeellä, niin siitä on lyhyt matka poiketa Rutikkaan. Mato-onki veteen ja pienen odottelun jälkeen lähtee koho liikkuman sivuttain, ja piikkimonnista vuosipinna on siinä.