sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Yhteenveto vuodesta 2013

Se on siinä. 30 järvikala fongausta tänä vuonna. Alotin fongauksen 2009 14 kalalla ja viime vuonna tuli jo 27 kalaa. Pientä parannusta joka vuosi ja ensi vuonna vähän paremmaksi. Kalastus oli enimmäkseen normaalia kalastusta, tarkoitus oli saada erilaisia kaloja ruoka pöytään asti ja fongot tulee siinä sivussa. Pohjoisin kala paikka oli hupanankoski eteläisin helsingin niemenmäki ja itäisin virmasvesi ja lännessä käytiin merikarvianjoella.
Alku vuosi meni pilkki hommissa. Pilkillä tuli hauki kuore kiiski made ahven särki lahna siika ja kuha.
Lahna oli elämäni ensimmäinen pilkillä :-)
Yritin pilkillä  härkäsimppua puronieriää ja muikkua  niitä saamatta. Mut muikku ja puronieriä  tuli myöhemmin kesällä.
Maaliskuussa kävin kuusaankoskella virvelillä taimen ja harjus pisteet pois.
toutain 71cm 3,5kg
sulkava
Vapulta siirryin virveli hommiin. Virvelillä tuli kirjolohi toutain säyne sulkava ja puronieriä. Toutain oli minulle uusi recortti ja sulkava elämäni ensimmäinen. Toutain on oikeen hyvä savu kala nam nam..
Syksymmällä oltiin lohestamassa, mutta tuli muita syömä kaloja.
10-piikki
Ongella tuli salakka sorva pasuri ruutana mutu suutari karppi allikkosalakka hopearuutana ja piikkimonni. Töröä ja turpaa ongittiin myös, niitten saaminen jäi tuleville vuosille. Ankeriasta kokeitiin pari yötä sitä saamatta.
Lirkillä tuli kivisimppu kivennuoliainen ja 10-piikki.
10-piikki elämäni ensimmäinen ja pienin saamani kala 32mm pitkä.
Kirjoeväsimppu 3-piikki ja 5-piikki jäi saamatta.
muikku
Loppu kesästä veneestä pilkkimällä tuli muikku uurainen-järvestä
Ensimmäinen muikku tietättä töitä, mutta eiköhän seuraava tule helpommalla.
Tämä vuonna 30 bongausta ja ensi vuonna ongitaan paremmaksi ja unelma olisi bongata kaikki sisävesi kalat, niitä on noin 40. Ei silakoita eikä muitakaan meri kaloja ne jätetään etelän fongareitten ongittavaksi ;-)