tiistai 9. kesäkuuta 2015

Siikaa uistimella


Tässä soudan iso-jurvolla seniori ja hotta-vaappua. Tavoite kala siika. Onhan tämä vielä aikaista mutta soutelempa muutaman otti paikan läpi ja katsotaan mitä tulee. Silloinhan siian uistelu on mukavaa kun on päiväkorennon kuoritumien ja siika tuikkii pinnassa, mutta sinne on vielä aikaa, joskus juhannuksen jälkeen. Reilun kymmenen minuutin kohdalla vapa taipuu ja tosi löysällä oleva jarru pärähtää.
Ensin ajattelen että taidampa saada ahvenen ja kelailen rauhallisesti kalaa lähemmäs venettä. Sitten välähtää kirkas kylki ja hetken päästä on ensimmäinen siika veneessä. Olen vähän äimänkäkenä kun tämä kävi niin äkkiä. Mikä talvella ei onnistunu muutamalla pilkki reissulla onnistuu nyt 10 minuutissa.
Tässä kävi köpelösti  seniorille, vaikka sain sen pelastettua hauen hampaista. Hauki oli pureskellut vaapun halki ja uintilevykin on vinossa. Saahan niitä kaupasta lisää. Seniori painaa 1g ja maksaa 13,5 e siitähän tulee kilohinnaksi 13500 e..
Tapahtumia oli ihan mukavasti 3 tunnin soutelun aikana, muutama ahven 1 hauki ja 3 siikaa. Kaikki siiat tuli eri uistimella. Siikojen suhteen olen erittäin positiivisesti yllättynyt, että niitä sai uistimella kesäkuun alkupuolella.


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Puronieriä ongella

Tuomi kukkii, rentukka kukkii. Nyt on sopiva aika tehdä onkireissu puronieriä purolle.
Mitä enemmän pajupuskaa sen paremmin puikkareita, tästäkin poolista tärppäsi.
 Neljän tunnin onginnan tulos, 7 tälläistä puronieriää. Puronieriästä pinna tälle vuodelle ja iltasella syödään puronieriäkeittoo. Jotenkin oli puronieriän syönti nihkeetä. Kaloja joutui tosissaan etsimään ja kokeilemaan monesta paikasta. Olinko liian aikaisin liikkeellä, mutta olosuhteet oli hienot, peippo laulaa käki kukkuu.. 
Viikkoa aikaisemmin suojärvestä kirjolohen onginnan sivusaalista. Sorvasta bongaus piste tälle vuodelle.