perjantai 3. tammikuuta 2014

Ahvenella uusi vuosi alkuun

On vuosi aluillaan ja työ paikalla joulu seisokki päällä elikkä vapaata olis. Pilkille kerkees vaikka arkipäivisin. Treffit on kaverin kanssa tervalammin rannalla, koska tavoitteena pilkkiä haukea. Viime päivien lämpimät ja vesisateet on tehnyt tehtävänsä ja rannat on niin paljon auki ettei jäälle pääse kuin lentämällä. 2 viikkoa aikaisemmin päästiin ja saatiinkin muutama hauki mieheen. Kaveri tuumas, että joskus toiste ja lähti kotiin, minä läksin katsomaan toista järveä.
Mutta suojärvelle pääsi.
Siinä tapsipilkki valmiina sujahtamaan vuoden ensimmäiseen reikään. Mitähän siitä tulee, punasilmä vai  raitapaita..
Ei tullut ensimmäisestä mitään, mut toisesta reiästä tuli ensin ahven ja vähän myöhemmin särki vuoden ensimmäiseksi ja toiseksi fongoksi.
Tässä järvessä on myös kirjolohta ja haukea, ja koska kirre vehkeet on kotona ja hauki onget mukana niinpä haukea yrittämään. Ja hauki reissulla tässä ollaankin. Muutama vuosi sitten erä-lehdessä neuvottiin hauen kalastusta täyllä. Tarvitaan pilkkionki hyvällä jarrulla, vahva siima, ongen koho ja peruke 3-haarakoukulla. Ongen koholla säädetään täyn uinti syvyys. Särki tai ahven syötiksi ja sitten kalastamaan. Olen tällä tavalla saanut 3 vuotta sitten 8,2kg hauen.
Pari tuntia myöhemmin vähän pienempi hauki tykkäsi ahven täystä. Hauki on 3 piste tälle vuodelle.
Koska minä tykkään hauesta niin pikku hauen filee palat tirisee illemmalla paistinpannulla voissa.
Vuoden alkuun hyvä reissu, tuli syömä kala ja kolme fongoa.

Olisko matikka reissu seuraava..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti