maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kalle karppi ja toutsi toutain

Huomasin että tuoli on hyvä varuste karppi-ongella. Tämän kallen tärppiin meni 7 tuntia ja 15 minuuttia. Onneksi siinä oli muutakin touhua kuin kohon tuijottelu. 15 suutaria suurin 37 cm piti yllä hyvää onkimis virettä. Onneksi siinä vieressä kävi yksi kilpaonkija kokeilemassa uutta parttionkeaan ja näytös tyyliin vetäisi karpin aika nopeasti. Hän kertoikin hyviä vihjeitä karpin ongintaan. Sitten lähti lämmittämään saunaa ja sanoi laittaneensa karppimärkiä kyseiseen kohtaan. Minä tein taktisen paikan vaihdon ja muutaman suutarin jälkeen pääsin haaviamaan karpin. Koukku pois suusta ja valokuvan jälkeen takas kasvamaan. Eikö olekkin hieno kala vaikkei iso olekkaan..
Parina yönä kävin ankerias-ongella ja ankeriaan suhteen homma meni yö-maisemien kahtomiseksi. 5 kuhaa piti huolen että alku-illan aikaan oli vähän touhua, suurin kuha oli 1,8 kiloa. Tuli siinä mieleen että oliko liian valoisaa. Molemmat yöt oli ihan pilvettömiä ja kahden aikaan ei ollut vielä täysin pimeää. Ankeriaassa on vielä opettelua.
Päivän lupa lempäälänkoskille ja tarkoitus paikata keväinen toutain pummi. Päivään sopii auringon paistetta ja vesi sadetta. Laavulla puhuivat että kaikki kalat ovat huonolla syönnillä, eipä vaikuta hyvälle, mutta vasta rannalla näkyi komeita toutaimen loiskauksia. Eipä muuta virvelin kampi pyörimään ja ottipaikkoja läpi käymään. Muut kalat piti mukavaa toutain jännitystä päällä. Ensiksi kirjolohi ja heti perään taimen. Taimenella oli hyvät vetohalut ja komeita loikkia keskellä koskea ja lopulta sain rantaan mitattavaksi, 54 sm. Aurinko paistoi kun ensimmäinen toutain täräytti. Olisko tämä toutonen kun painoakin oli vain 2 kiloa. Loppuajasta rupesi satamaan vettä ja ajattelin heitellä paikat läpi kokeilu mielessä. Toinenkin toutonen tärppäsi painoa noin 1,5 kiloa. Herralankoski on mukava paikka kalastaa, kalaa on monipuolisesti ja mikä parasta laavulla tarjottiin nokipannukahvit ja kerrottiin hyviä kalajuttuja..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti