Sitten vaihoin pilkin kevennettyyn tasapainoon ja siihen tuli kunnon mörssärin tärppi. Ensin ajattelin että se on iso hauki. Jos minä sain siimasta vähän vedettyä se veti tuplaten takas. Lopulta sai kalan avannon alapuolelle. Silloin näin kalan komean pilkku kyljen. Silloin rupes jännittämään tosissaan kuinka tässä käy. Vielä muutama taimenen syöksy, lopulta sain vedettyä kalan pään avantoon ja nostokoukku heilahti.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
Taimen pilkillä
Menin pilkille Konnevedelle, ja kairasin reikä ryppään. Olen siitä saanut aikaisemmin ahvenia ja taimenen 3 vuotta sitten, jotkut muut ovat saaneet harjuksiakin. Ensimmäinen pilkki kierros meni joutsenia katsellessa.
Sitten vaihoin pilkin kevennettyyn tasapainoon ja siihen tuli kunnon mörssärin tärppi. Ensin ajattelin että se on iso hauki. Jos minä sain siimasta vähän vedettyä se veti tuplaten takas. Lopulta sai kalan avannon alapuolelle. Silloin näin kalan komean pilkku kyljen. Silloin rupes jännittämään tosissaan kuinka tässä käy. Vielä muutama taimenen syöksy, lopulta sain vedettyä kalan pään avantoon ja nostokoukku heilahti.
Ai että tekee mukavaa. Koti matkalla poikkesin Timon luona. Timon dikitaali puntarilla saatiin taimenen painoksi 3,6 kiloa.Tämä on toiseksi suurin taimen minkä olen saanet, ainoastaan virvelillä olen saanet yhden suuremman.
Sitten vaihoin pilkin kevennettyyn tasapainoon ja siihen tuli kunnon mörssärin tärppi. Ensin ajattelin että se on iso hauki. Jos minä sain siimasta vähän vedettyä se veti tuplaten takas. Lopulta sai kalan avannon alapuolelle. Silloin näin kalan komean pilkku kyljen. Silloin rupes jännittämään tosissaan kuinka tässä käy. Vielä muutama taimenen syöksy, lopulta sain vedettyä kalan pään avantoon ja nostokoukku heilahti.
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Iso hauki pilkillä
Uusi vuosi ja uudet kujeet. Tänä vuonna jätän aktiivisen vuosi pinnojen kalastuksen vähemmälle ja keskityn elämän pinnojen jahtaamiseen. Eniten minua kiinnostaa kierrellä mukavia kalapaikkoja.. lempäälän kosket, vanajan ankerias paikat, myllykosken ponni, onhan niitä.. Nyt olen menossa hauki pilkille.
Tuolla puitten välissä pilkottaa laukaalainen järvi missä on isoja haukia.
Ensimmäisestä paikasta sain kaksi haukea, suurempi kolme kiloa.
Tälle iloselle neljä kiloiselle maistui särki-täky
Tuolta ruohikon reunasta sain 2 viikkoa sitten 5.1 kiloisen
Tärppi tulee välittömästi
Tämän super perjantain kruunaa vähän isompi, 5,5 kiloinen. Mukava neljän hauen reissu.
maanantai 28. elokuuta 2017
Puronieriä ja muita syksyn bongauksia
Mutu ja puronieriä
Matkalla puronieriä purolle koukkasin näätälammelle. Lammessa on ainoastaan mutua joten siitä on mutu pinna helppo onkia.
Parissa tunnissa sain ongittua nämä puronieriät. Pieniä ovat, mutta sitäkin maukkaampia paistettuna.
Kivennuoliainen
Kävelen kotoa 200 metriä keiteleen rantaan ja sytytän lampun. Kahden kiisken ja kivisimpun jälkeen näen kivennuoliaisen. Ensimmäinen putoaan nosto vaiheessa. Onneksi muutaman metrin päässä oleva toinen nuolija tärppää niin hyvin että pysyy kiinni haaviin asti. Hieno homma.
Sampi ja karppi
Myllykosken ponnilla viritän pohja-onget pyyntiin puolen päivän aikaan. Olen ensimmäistä kertaa ponnilla, että saas nähdä mitä sieltä tärppää. Tunti meni ensimmäiseen tärppiin. Kalassa tuntuu olevan poweria.. Alkaa mahoton vääntö molemmin puolin, lopulta kala käy sen verran ilmassa että näen sen olevan sammen. Saan sen myös väsyteltyä ja haavittua. Pyle-sammesta elämän pinna numero 39.
Tärppejä tulee harvakseltaan, viiden tunnin aikaan pikkanen suutari ja seitsemän tunnin kohdalla toinen pikkasempi sampi, Markku nimeltään. Molemmat sammet saan itse keitetyllä boiliella. Vähän ihmettelen missä karpit ovat. Yhdeksän aikaan kelaan onget ylös ja annan kaloille yö-rauhan ja itsekkin nukkumaan.
Aamu hämärässä menen toiseen paikkaan onkimaan ja se tuottaa tulosta. 45 senttinen karppi tulee välittömästi ja se riittää minulle. Hyvillä mielin lopetan onkimisen ja lähden ajelemaan pojan luo valkeakoskelle. Kerrassaan hieno paikka tuo ponni.
Tunnisteet:
karppi,
kivennuoliainen,
mutu,
puronieriä,
sampi
torstai 6. heinäkuuta 2017
Onki bongaukset heinäkuu 2017
Törö seipi turpa ja kivisimppu
Saimaankanavalle mennessä vilkku oikeelle ja sitten vasemmalle ja siitä löytyy erittäin rauhallinen virtapaikka. kuuluu vain käen kukuntaa ja peipposen laulu ja kävi siinä 3 karhua örisemässä. Rupean onkimaan, töröjä tulee muutama, pienin 12cm ja tässä suurin 14,5 cm.
Samasta paikasta saan myös seipin.
Turpakin tuli, mutta ensmmäiseltä saan turpiin, koukkua irrottaessa luiskahtaa sormen välistä takaisin. Toista turpa joutuu onkimaan tosissaan, mutta saan senkin lopulta kamaran eteen.
Kävin yöllä lirkillä ja saan kivisimpun. Ja sitten saimaankanavalle.
Kanavalla aikomus oli bongata miekkasärki ja valköevätörö. Niitten suhteen saalis oli tasan nolla, mutta salakka saalis sitäkin parempi. Parantelin salakka ennätystä päivän aikaan parikin kertaa 18 senttiin. Sitten ajelin pojan luo valkeakoskelle.
Suutari ankerias ja piikkimonni
Suutaria menin onkimaan tampereen suunnalle. Vettä vihmoo ja tuulee pohjoisesta, tuleekohan tästä mitään. Tunnin onkimisilla saan ensimmäisen suutarin 45 senttisen. Tuntia muohenmin tulee toinen vähän pienempi. Pakkaan ongen reppuun ja lomalainen lähtee nukkumaan.
Ankeriasta olisin mennyt onkimaan hämeenlinna kupeelle, mutta siinä on festivaalit, enkä pääse alueelle, joudun menemään varapaikkan kirstulansalmeen. Viritän onget pyyntii. Ai että tuulee kovasti hattulanselän yli siihen rantaan, pistän repusta lisää vaatetta päälle, sitten haen autosta lisää vaatetta. Saan muutaman pasurin ja lahnan. Yhden maissa lopetelen ja kelaan onget pois, Kun rupeen toista onkee kelaamaan niin sieltä tulee siimaa pitkin sellanen sähköisku että tajuan heti että ankerias se on. 85 senttin pääsee takaisin kasvamaan. ai että tekee hyvää.
Elämänpinnan piikimonnista ongin muutama vuosi sitten lopen hankalammista. Nyt menin siihen keskimmäiselle lammelle. Puolen tunnin kohdalla tärppää ensimmäinen. Piikkimonnista vuosipinna ja mukavasti uusi ennätys 20 cm.
Kymmenpiikki
Reissu on nyt edennyt helsinkiin ja tässä on paivä aikaa. Menen niemenmäen lammen puron lirulle ja toisella nostolla saan kymmenpiikin. Nyt on vuosi pinnat mukavasti 30.ssä tästä on hyvä sitten syksyllä jatkaa. Seuraava rasti on helsinki-vantaa T2, siitä bankokkiin ja sieltä banphaihin vaimon talon tupaantuliaisiin.

ankerias,
kivisimppu,
kuha,
kymmenpiikki,
piikkimonni,
seipi,
suutari,
turpa,
törö
maanantai 22. toukokuuta 2017
Vimpaa suvannosta ja toutainta herralankoskesta
Vimpa ruutana hopearuutana ja kolmipiikki
Lempäälän nesteeltä koski-lupa taskuun. Ja sitten toutain paikkoja virvelöimään. Hiljaista oli ei näkynyt eikä kuulunut mitään, sitten tärppäsi kirjolohi. Kelpaa minulle syömä ja pinna kalaksi. Parasta nukkua yö ja jatkaa aamulla. Nokipannukahvi aamiaisen jälkeen kävelin toutain paikkaan.
Nyt oli ihan eri meininki. Toutaimet loiski ja läiski. Muutama heitto ja kelkeltä virtaa tärppi ja kunnon veto ala-virtaan ja sitten pääsi irti. Vähän myöhemmin vasta-rannan tuntumasta tärppi ja tämäkin pääsee irti. Tarkistan koukut, kunnossa ovat, nyt rupee sykekkin nousemaan. Kolmas tärppi tulee ihan rannasta, ja alkaa mahoton vääntö, lopulta toutain väsyy ja saan nostettua sen rannalle. ja mikä toutain, minun uusi ennätys 78cm 4,4 kg. Ai että tekee gutaa. Ensi vuonna sitten se vitosen kala,ai niin, oishan tämäkin sellainen ollut ennen kutua. Sitten vielä sulkavaa yrittämään ennen kuin lupa loppuu.
Minun tietääksini varmin keino saada sulkava herralankoskesta on pieni perho. Minulla ei ole perho vehkeitä, niin käy se näinkin. Virvelin siiman päähän perho ja lyijy hauli painoksi ja sulkava paikoja ronkkimaan. Ensin tuli muutama särki ja salakka ja sitten sulkava, siitä ihan pato-luukkujen luota. Hieno homma
Näillä eväillä jaksaa ajella keski-suomeen takas.
Lahna ja salakka
Onki reissu kuhnamon pörrinsalmeen, tarkoitus onkia lahnaa ja säynettä syömä kalaksi. Kylmä keli piti isompien kalojen suut kiinni, mutta sain siitä kesän ensimmäiset salakat.
No, tuli siitä pikkanen lahnan läpykkä, ei tästä ole syötäväksi, paremminkin täkykalaksi hauki-onkeen.
Säyne
Viikkoa myöhemmin onkireissu samaan paikkaan tuotti saaliiksi kesän ensimmäiset säyneet.
Sorva
Sorva on sellanen perus kala että se tulee muun onginnan sivutuotteena automaattisesti. Tämä sorva tuli rentukan kukinnan aikaan, ja nostaa vuosipinnat 20.een.
Siika
Siian uistelu on niin mukavaa että tekisi mielellään useamman reissun kesän aikana, mutta taitaa tämä kesänä jäädä tähän yhteen kertaan. Tämäkin oli parin tunnin soutelu töitten jälkeen, mutta siika pinna tuli ja vähän syötävääkin.
Pasuri
Juhannuksena kävin sen verran ongella että sain suojärvestä pasuri pinnan. Viikon päästä alkaa kesäloma ja taidampa lähteä saimaankanavalle päin..
Tästä alkaa tämän kesän onkireissut vkk-suvannolla vimpan onkimisella. Ensimmäinen vimpa tuli kolmannella ongen uitolla. Jäin siihen joksikin aikaa onkimaan, josko tulisi muita kaloja. Vimpoja tuli viisi kappaletta ja särjet ja ahvenet ja kiisket siihen päälle. Ja sitten viikinlammelle.
Onki veteen ja samantien kinkasin ensimmäisen kalan laiturille. Vähän harmitti kun oli vain persu ruutana, niitä kun olisi oman kylän lammikossakin.
Hopearuutanaa joutui onkimaan pitemmän ajan, mutta mikäpä siinä onkiessa kun aurinko lämmittää mukavasti. Allikosalakoita ei näkynyt eikä kuulunut niin joutaa piikkikala jahtiin.
Ensimmäinen kolmipiikki paikassa ei ollut mitään, mutta toisessa paikassa niitä näkyi olevan. Siitä oli helppo homma onkia kolmipiikki pinna.
Kymmenpiikkiä jahtasin viikinojassa, kyllä niitä näkemään pääsi, arkoja olivat. Kesän ensimmäinen hellepäivä rupee vaatimaan veronsa ja ennenkuin korvista rupeaa savu nousemaan lähden auton suojaan ja kohti lempäälänkoskia ja matkan varrella pojan luona yötä.
Kirjolohi toutain ja sulkava
Nyt oli ihan eri meininki. Toutaimet loiski ja läiski. Muutama heitto ja kelkeltä virtaa tärppi ja kunnon veto ala-virtaan ja sitten pääsi irti. Vähän myöhemmin vasta-rannan tuntumasta tärppi ja tämäkin pääsee irti. Tarkistan koukut, kunnossa ovat, nyt rupee sykekkin nousemaan. Kolmas tärppi tulee ihan rannasta, ja alkaa mahoton vääntö, lopulta toutain väsyy ja saan nostettua sen rannalle. ja mikä toutain, minun uusi ennätys 78cm 4,4 kg. Ai että tekee gutaa. Ensi vuonna sitten se vitosen kala,ai niin, oishan tämäkin sellainen ollut ennen kutua. Sitten vielä sulkavaa yrittämään ennen kuin lupa loppuu.
Minun tietääksini varmin keino saada sulkava herralankoskesta on pieni perho. Minulla ei ole perho vehkeitä, niin käy se näinkin. Virvelin siiman päähän perho ja lyijy hauli painoksi ja sulkava paikoja ronkkimaan. Ensin tuli muutama särki ja salakka ja sitten sulkava, siitä ihan pato-luukkujen luota. Hieno homma
Näillä eväillä jaksaa ajella keski-suomeen takas.
Lahna ja salakka
Onki reissu kuhnamon pörrinsalmeen, tarkoitus onkia lahnaa ja säynettä syömä kalaksi. Kylmä keli piti isompien kalojen suut kiinni, mutta sain siitä kesän ensimmäiset salakat.
No, tuli siitä pikkanen lahnan läpykkä, ei tästä ole syötäväksi, paremminkin täkykalaksi hauki-onkeen.
Säyne
Viikkoa myöhemmin onkireissu samaan paikkaan tuotti saaliiksi kesän ensimmäiset säyneet.
Sorva
Sorva on sellanen perus kala että se tulee muun onginnan sivutuotteena automaattisesti. Tämä sorva tuli rentukan kukinnan aikaan, ja nostaa vuosipinnat 20.een.
Siika
Siian uistelu on niin mukavaa että tekisi mielellään useamman reissun kesän aikana, mutta taitaa tämä kesänä jäädä tähän yhteen kertaan. Tämäkin oli parin tunnin soutelu töitten jälkeen, mutta siika pinna tuli ja vähän syötävääkin.
Pasuri
Juhannuksena kävin sen verran ongella että sain suojärvestä pasuri pinnan. Viikon päästä alkaa kesäloma ja taidampa lähteä saimaankanavalle päin..
tiistai 3. tammikuuta 2017
Pilkki bongaukset 2017
Ahven ja kuore.
Tämän vuoden ensimmäinen pilkki reissu suuntautui iso-kuhajärvelle. Tarkoitus heilutella tasuria isommalle ahvenelle.. oishan tuo voinut isompikin olla, mutta ahven pinnalla alkaa tämä vuosi.
Isompaa ahventa etsiessä törmää väkisinkin kuoreparviin, niin tälläkin kertaa. Siitä on helppo homma pilkkii pikkasella tapsipilkillä kuore. Tästä pilkki hommat jatkuu sen verran monipuolisesti että jos pilkillä tulee kymmenkunta pinnaa, niin on homma hanskassa . Sen näkee sitten vappuun mennessä.
Kiiski
Kiiski on niitä perus kaloja joka tulee jos vähänkin viitsii käydä pilkillä. Minun ensimmäinen tuli lankajärvestä. Kaveri kertoi käyneen ahvenii pilkkimässä ja nähneen luotaimella mahottaman muikkuparven. Olin siis muikkupilkillä mutta sain kiisken.
Särki ja hauki
Made
Made pinna tuli 3 kertaa pohjois-konneveden täsmä paikasta, siitä kummelin kohdalta. 2 ensimmäistä matikkaa tykkäsi trout qiwerinsta ja tämä kolmas matikka tuunatusta valio-pilkistä ja syöttinä särki pala. Kyllä tässä matikka-keitolle pääsee.
Harjus ja taimen
Tähän aikaan talvesta on pilkki hommat juntturissa, siispä exremettämään ja virveli vehkeet reppuun ja laukaan kuusaankoskelle. Siitä laavun kohdalta rantaan ja liitsiä ja putkiperhoo heittämään. Saankin 3 pientä taimenta. Kierrän toiselle puolelle suvantoo ja muutama heitto liitsillä.. tärppi.. laiskaa taimenmaista jumputusta, vasta haavissa huomaan että tällä kalalla on komee purje selässä. Tästä 41cm harrista pinna ja on se hyvää graavi-suolattunakin.
Kuusaankoskella on taimenen alamitta 40 sm, Siitä huolimatta joudun virvelöimään tosissaan että saan mitan täyttävän taimenen. Tämä 45 cm taimen antautuu vasta kun saan sen oikeen värisen putki-perhon siiman päähän. Ja sitten on aika istua tulilla ja paistaa makkarat ja nokipannukahvit. Tämä on minulle sitä hyvää laatuaika.
Kuha
Aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti, joutaa villapaita reppuun ja aurinkolasit silmille. Kuha tärppi tulee 3 kertaa, valitettavasti ovat tälläisiä pieniä, ei niistä ole syötäväksi, joutavat takaisin avantoon. Mutta kyllä siitä kuha pinna tulee.. Täytyypä tehdä kuukauden päästä uusi reissu, sitten on kuha iskussa.
Tämän vuoden ensimmäinen pilkki reissu suuntautui iso-kuhajärvelle. Tarkoitus heilutella tasuria isommalle ahvenelle.. oishan tuo voinut isompikin olla, mutta ahven pinnalla alkaa tämä vuosi.
Isompaa ahventa etsiessä törmää väkisinkin kuoreparviin, niin tälläkin kertaa. Siitä on helppo homma pilkkii pikkasella tapsipilkillä kuore. Tästä pilkki hommat jatkuu sen verran monipuolisesti että jos pilkillä tulee kymmenkunta pinnaa, niin on homma hanskassa . Sen näkee sitten vappuun mennessä.
Kiiski
Särki ja hauki
Särki ja hauki liittyy toisiinsa siten että jos saa särjen, niin sillä särjellä voi pyytää sen hauen. Näitten särkien eteen joutuu toista tuntia ponnistelemaan ennen kuin särkipaikka löytyi. Ja sitten hauki pilkille haapajärvelle 
Ensimmäinen hauki tärppi tuli toisesta reiästä ja sitten olikin tasasta syöntiä koko 4 tunnin ajan minkä jäällä olin. Tasurilla sain yhden hauen, vain puoli kiloa. Särki-täky pelitti 4 kertaa paremmin ja niistä pienin oli 2,5 kg suurin oli kuvan hauki 4,2 kiloa.. Töissä menee niin huonosti että on kuukauden loma ja joutaa pilkille viikollakin.Made
Made pinna tuli 3 kertaa pohjois-konneveden täsmä paikasta, siitä kummelin kohdalta. 2 ensimmäistä matikkaa tykkäsi trout qiwerinsta ja tämä kolmas matikka tuunatusta valio-pilkistä ja syöttinä särki pala. Kyllä tässä matikka-keitolle pääsee.
Harjus ja taimen
Tähän aikaan talvesta on pilkki hommat juntturissa, siispä exremettämään ja virveli vehkeet reppuun ja laukaan kuusaankoskelle. Siitä laavun kohdalta rantaan ja liitsiä ja putkiperhoo heittämään. Saankin 3 pientä taimenta. Kierrän toiselle puolelle suvantoo ja muutama heitto liitsillä.. tärppi.. laiskaa taimenmaista jumputusta, vasta haavissa huomaan että tällä kalalla on komee purje selässä. Tästä 41cm harrista pinna ja on se hyvää graavi-suolattunakin.
Kuusaankoskella on taimenen alamitta 40 sm, Siitä huolimatta joudun virvelöimään tosissaan että saan mitan täyttävän taimenen. Tämä 45 cm taimen antautuu vasta kun saan sen oikeen värisen putki-perhon siiman päähän. Ja sitten on aika istua tulilla ja paistaa makkarat ja nokipannukahvit. Tämä on minulle sitä hyvää laatuaika.
Kuha
Aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti, joutaa villapaita reppuun ja aurinkolasit silmille. Kuha tärppi tulee 3 kertaa, valitettavasti ovat tälläisiä pieniä, ei niistä ole syötäväksi, joutavat takaisin avantoon. Mutta kyllä siitä kuha pinna tulee.. Täytyypä tehdä kuukauden päästä uusi reissu, sitten on kuha iskussa.
perjantai 12. elokuuta 2016
Muikku pilkillä
Toisella reissulla paistoi aurinko ja muikkujakin näkyi uuraisen honkaniemen syvänteessä. Kiertelin syvänteen ristiin rastiin, pilkkinä pitkään ja hartaasti. Mutta vain muutama nykäisy. On se ihme juttu vaikka muikkua näkyy hyvin, niin ei muikku saa sen vertaa suuta auki, että ottas pilkin alla olevaan mormuskaa tai pilkin yläpuolella litkassa olevaan kullan väriseen koukkuun. Mutta kalamieshän on hyvä keksimään selityksiä. Tänä vuonna muikku on pientä, verkko miehet ovat saaneet 12 mm verkolla muikkua hyvin ja isommat muikut olisi menneet toiseen syvänteeseen. Muikkuverkko miehet ovat saaneet tänä kesänä pari härkäsimppua verkolla. Taidanpa mennä seuraavaksi härkäsimppu pilkille, ei se ainakaan huonompaa voi olla kuin muikun pilkintä..
Siihen matkan varrelle jää kuikkalampi. Olen puska radiosta kuullunna että siinä olisi myös ruutanoita.
Niin oli, kun passasin onki syvyyttä niin koho sukelsi ja nostin ruutanan rannalle. Ruutana oli ihan toista maata kuin muikku, tärppi tulee ennen kuin onkee saanut kunnolla veteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)