maanantai 5. toukokuuta 2014

Lempäälän toutain reissu

Herralankosken niskalla lokki odottaa salakkaa ja minä odotan toutain ja sulkava tärppiä. Töistä ja kotoa on lomanen. Semmonen yhdistelmä reissu, vierailu Tampereelle asuvan pojan luona ja samalla kalastusta lempäälänkoskilla. Päivät varrella virran ja yöt pojan kaksion sohvalla.
Villapaita kelistä johtuen kalat on aika huonolla syönnillä. Mutta ensimmäistä tärppiä ei tarvinnut kauan odotella. Samoilta jalan sijoilta ja  samasta paikasta ja samalla uistimella kuin viime vuonna mutta vähän pienempi vain 2,8 kg toutsi.
Sitten virveli kalat pisti suusa tiukasti kiinni. Toisena päivänä tuli säyne ja kolmantena päivänä kiiski liitsillä. Säyneestä vuosi pinna mutta kiiski oli ennätys kala minulle. Ensinnäinen virvelillä saatu ja uusi ennätys 15,3 senttiä.

Virveli kalat oli tiukassa, 3 kalaa kolmessa päivässä. Mato-onki vehkeet oli mukana ja sillä tulikin vähän paremmin kaloja
Ensimmäisestä onki paikasta tuli sorvaa pasuri särkiä ja ahventa. Vähän yllätyin sorvan syönti halukkuudesta ja seuraavana päivänä tuli sorvaa vieläkin paremmin. Tästä on joskus saatu pikku toutaimia mato-ongella. Toinen onki paikka antoi särkeä pasuria ja salakkaa ja toisena päivänä salakkaa tosi hyvin. Tästä paikasta on muut saaneet sulkavaa ongella, mutta ei nyt.
Tänne on kesällä tehtävä onki reissu karppii, suutarii, ankeriasta ja tietenkin sulkavaa.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Nahkiaista lapiolla

Olin Timon ja Veijon kanssa saunomassa ja talvi turkkia pois heittämässä. Saunan jälkeen krillattiin ja kahviteltiin. Kun puheet kääntyi kaloihin, kysyin heiltä nahkiaisista. Tietoo tuli kuin apteekin hyllyltä, neljän paikan tiedot alta aika yksikön ja lähin Timon kotirannassa. Tämä tieto on sellasta mitä ei ole netissä eikä kirjoissa vaan eläkkeellä olevien miesten muistissa. Seuraavana päivänä läksin tutkimaan yhtä niistä.
Laukaasta löytyy tälläinen kirkas vetinen puro. Kun ei oikeen tiennyt mitä etsiä ja mistä, kokeilin useammasta kohti, rannasta ja keskeltä ja kovemmasta ja pehmeämmästä pohjasta. Kolmisen tuntia meni kun löytyi sopiva paikka. ensimmäinen luikahti sormien välistä mutta kaksi muuta sain kiinni.
Jes jes mahtavaa.. pikku nahkiaisia.. SKES:ssin listoille pistin tämän kun siellä on muillakin lapio nahkiaisia. Mutta omaan listaan en vielä hyväksy, täytyy olla suusta koukutettu.
Omaa pähkäilyä.. suurempi on 9 senttinen eli noin puolet aikuisesta elikkä syö ja kasvaa vielä. Oliskohan tuo mahdollista saada extra pienellä lirkillä.. Sillä näkyy olevan suu, pieni tosin ja onhan sen syötävä, eihän se muuten kasvaisi. Aikuisena ne pistää suunsa kiinni. Nyt on paikka tiedossa ja kesän mittaan seurattava tilanneta.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäis uistelua..simppua ja salakkaa

Normaalisti näillä leveys asteilla pääsiäinen on mitä parainta pilkkiaikaa. Viimeisillä jäillä pilkitään siikaa kuhaa ja voi muikkuakin saada. Mutta tänä vuonna teki kevään tulo tepposen..
Tässä ollaan pääsiäispäivänä vetämässä uistinta uuraisella Timon kanssa. Ensimmäinen kerta minulle että pääsiäisenä uistellaan. Mutta uuraisen hauet ja kuhatkin piti suusa kiinni. Muutaman tunnin kuluttua tuumattiin että ainakin kalamiehet ovat syönnillää.
Timolla on saaressa tukikohta missä voi paistella makkarat ja keitellä kahvit ja on kämpässä oltu yötäkin. Ja on siinä hyvä kivikko ranta missä on simppuja ja nuoliaisia.. Timo menee tekemään  kahvia ja minä lirkille. Kolmannen kiven viereltä tärppää. Tämä simppu oli hyvällä syönnillä.
Mie olen kivisimpun kuvaus hommissa, kun Timo huutelee kahville.
Kelpaahan tässä kala miesten pitää taukoa keittää kahvia ja krillata makkaraa ja kuunneella kun kuikka huuteloo.
Paluu matkan loppusuoralla nähtiin luotaimessa päivän ensimmäinen kalaparvi. tiukka u-käännös ja pilkki pilkkimään.
Se oli seka parvi, ahventa salakkaa ja särkeä. Tähän oli jännä reissu ei syömäkaloja mutta 2 fongoa kivisimppu ja salakka. Salakka saaminen huhtikuussa oli vähän yllätys. Niin on ensimmäinen tusina täynnä.



keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Aurinkoisen päivän kuhat

Tämän keväisen kuhan pilkki reissun tein eräälle rautalammin reitin järvelle. Sen verran pien muotoinen paikka ettei se kestä suurempaa kalastus painetta.
Tässä on jäätä 25senttiä, mutta vieressä on sullaa vettä, vois mennä vaikka vetämään uistinta, mutta tänään pilkitään.
Reilu tunnin jälkeen tälle kuhalle maistui 3 senttinen trout qiwer. Kerrassaan hienoa.. Kuhasta 10. fongaus tälle vuodelle.
Auringon laskun aikaan tälle kuhalle maistui pohjaongessa tarjottu särki täky. Tällä kalalla kyljessä sellaset jäljet että onkohan ollut joskus verkossa.
Viiden tunnin kalastuksen tulos 40 ja 50 senttiset kuhat. Toisesta kalakeitto ja toinen uunin kautta ruokapöytään.
Vieläköhän kerkeesi ja pääsisi muikkupilkille, jäät ohenee...

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pohjois-karjalan lohi pilkki

Tehtiin pojan kanssa pohjois-karjalaan parin yön reissu. Tarkoitus mökkeillä, pilkkiä, siis viettää laatu aikaa ja poika etsii geo-kätköjä. Niitä löytyi hyvin.

Tässä järvessä istutus tietojen mukaan harmaanieriää, rautua ja harjusta. Jäljistä päätellen jotka oli 6 tuuman kairan reikiä oli ennen meitäkin käyty yrittämässä. Pilkiteltiin muutama tunti iltapäivästä ja aamusta tultiin uudestaan omille reiille. Mutta kuinkas kävikään..
Tämä siika tykkäsi leppäkertun värisestä mini-mosarista niin paljon että koukutin sen ylähuulesta jään päälle.
Niin tuli 9. vuosifongo. Myös muutama ahven saatiin. Muut lohikalat piti suunsa tiukasti kiinni.
Iltapäiväksi mentiin toiselle lammelle. Tähän lampeen oli edellisenä päivänä istutettu kirjolohia. Siis kuulostaa hyvälle. Mutta kirret olikin toista mieltä. Minun alumiini lätkää käytiin kerran tönäsemässä ja poika karkuutti pari kalaa morrista, ootto-onget sai olla täysin rauhassa, myös muillakin. 10 miestä pilkillä ja ainoastaan yksi sai kirrejä. Kirjolohi osaa olla hankala kala jos se on sillä päällä.
Niin on siika kausi avattu ja helsingissä ongitaan sulasta vedestä ja täällä pilkitään niin kauan kuin jäätä riittää.
Mikähän on seuraava fongo..

torstai 13. maaliskuuta 2014

Talvi tanee ja harrii

Joka talvi olen tehnyt koskikalastus reissun joskus useampiakin. Nyt on ollut lämmintä ja aurinkoista ja mikäs sen mukavampaa kuin olla päivä varrella virran. Repussa uistimii putkiperhoja ja liitsejä ja tietenkin kahvipannu.
Hyvin kuohuu kuusaankoski maaliskuussa. Taskussa päivälupa ja tää päivä aikaa viettää laatu aikaa. Kuusaankoskessa pitäis olla mahdollisuus taimeneen ja harjukseen..
Vajaa tunti meni ensimmäiseen tärppiin. Tasaisesta jumpsutusta, varmaankin taimen.
Taimenhan se oli 43 cm, pääsi mittauksen ja kuvauksen jälkeen kasvamaan. Vähän myöhemmin toinenkin  taimen tykästyi tekemääni putkiperhoon ja pääsi mittaksen 44cm jälkeen kasvamaan. Nyt on taimenen alamitta 60 cm, mahtaako moisia kaloja kuusaassa olevankaan.. Pari tuntia myöhemmin harri liitsiin täräytti taimen, nyt päästiin jo 45 sentiin.
Niin meni aamupäivä 3 taimenta ja makkaran paistoo ja eväitten syömistä.. Mutta missä viipyy harri. Harri on yleensä vähän vaikeampi kuin tane.
Vesi on aika korkealla ja liitsi on saatava syvempään ja tähänkin vaivaan auttaa lyijy. Oli iltapäivän toinen tunti aluillaan kun tärppi tuli suvannon syvimmästä kohtaa. Taimen maista jumputusta jonka vähän enne haavii ilokseni tunnistin harjukseksi.. jes.. kerrassaan mahtavaa.. tane ja harri eka reissulla..








Kerta ollaan viettämässä laatu aikaa nyt otetaan repun tärkein varuste käyttöön ja keitetään nokipannu kahvit.
Mikäpä kuusaan laavulla kahvia keitellä.. aurinko paistaa ja lämmintä on ..
Vielä kävin kokeilemassa uutta putkiperho väriä ja siitäkin taimen tykkäsi, saman kokoinen kuin aikaisemmat taimenet.
Päivän saalis 4 c&r taimenta jatkavat kasvamistaan, mutta harjus 40 cm päätyy uunin kautta ruokapöytään, onhan harjus hyvän makuinen kala. Taimenesta vuosi fongaus 7. ja harjuksesta 8.
Tästä on hyvä jatkaa..

perjantai 14. helmikuuta 2014

Härkäsimputus jatkuu

Tänään oli töistä pekkaspäivä. Läksin ihan vapaa ehtoisesti pilkille kokeilemaan härkäsimppua. Onhan tänään ystävänpäivä, Voiton nimipäivä ja kuutkin ovat hyvässä asennossa.

Jäällä pääsee ajamaan autolla, menenkin vähän etemmäksi. Karahkan suuntaan 4,5 km kuikkasaaren kupeelle etelä-konnevedellä.
Matkan varrelle sattui teeri parvi, mutta annetaanpa ne olla rauhassa. ja eihän niitä pilkillä saa.

Tänään saikin kairata reikiä ihan riittävästi, mutta mikäs kairatessa eilen teroitetulla terällä ja jääkin vain 30 senttistä. Ei ollut kuu oikeassa asennossa tuli vain kiiskejä. Nämäkin kiisket päätyy paistinpannulle voihin tirisemään ja maussa ahven jää toiseksi. Härkäsimput on täällä järvillä pieniä noin kiisken kokoisia 8-10 senttisiä. Pitäisikö niitä pilkkiä matalammasta vai syvemmästä vai kokonaan toisesta järvestä?? Nyt pistetään härkäsimmpu vehkeet naulaan odottamaan ensi talvea. Loppu talvi pilkitään matikkaa ahventa kuhaa siikaa muikkua ja puronieriää..